Selaat arkistoa kohteelle Kuppikakut ja muffinit.

Vappua, lunta ja muffineja

30.4.2017 Gluteeniton, Kuppikakut ja muffinit, Luonnollisesti makeutettu

Huomenna siirrytään jo toukokuuhun, eli vuotta 2017 on jäljellä enää kahdeksan kuukautta. Okei, miksi miettiä tällaista kun huikea kesä huikeine mahdollisuuksineen lähestyy. Niin – teoriassa kesä lähestyy, mutta tänäänkin herättyäni ensimmäinen näkymäni oli lumi. Lumisade, lunta maassa ja lunta kaikkialla. Voiko tässä vaiheessa jo sanoa takatalven iskeneen?

Eniten tämän vuoden keväässä olen kiinnittänyt huomiota lintuihin. Joka aamu herään niiden lauluun (tai kiljuntaan, miten sen nyt tahtoo ottaa), näen niitä joka paikassa tuplasti enemmän kuin ennen, iltaisin nukahdan ulkoa kuuluvaan liverrykseen ja yöllä uneksin ottavani kuvia linnuista. En tiedä, onko kevään viivästyminen saanut kaikki miljoonat siivekkäät ääntelemään tavallista enemmän vai olenko alkanut kiinnittää huomioni asioihin, jotka nostavat mielialan väistämättä lattiasta kattoon. Kuvaaminenkin on totta puhuen erittäin ajankohtainen juttu, sillä tavoitteenani olisi saada järkkäri hankittua kesäksi, jotta saisin vihdoin viimeistellä postaukseni laadukkailla kuvilla, ikuistaa hauskat ja vähemmän hauskat hetket elämästäni ja etenkin – juosta juhannusyönä tasan kello 00:00 paljain jaloin ulos kameran kanssa. Olisi kiva saada seinälle tai albumiin kuva juhannusyöltä. Tietysti koko hetken kruunaisi viettää se jonkun ihanan kamusen kanssa. <3

Ala- ja yläkouluajoilta muistan istuneeni aina jo huhtikuun alussa, viimeistään puolivälissä, välitunnit auringonpaisteessa valitellen kuumuutta. Tänä vuonna olen vaihtanut jopa yhdeksi päiväksi kevyempään takkiin ja heti seuraavana aamuna hukuttautunut takaisin khakinvihreän toppatakkini lämpöön. Kuljen edelleen siis toppatakissa.  

Lumen ja veden keskelle on kuitenkin tuonut piristystä mm. Turkuun auennut Espresso house, kesäkahvilani suunnittelu, uudet tuttavuudet ja Suomessa ensimmäistä kertaa lavalle päässyt Agatha Christien dekkarinäytelmä – Odottamaton vieras. Christien näytelmän on saanut kunnian esittää Turussa toimiva teatteri Akseli ja itse pääsin jännittämään kyseistä esitystä eilen. Täytyy sanoa, että se oli upeaa Christietä, suosittelen ehdottomasti kaikille!

 

 

Gluteenittomat Mustikka-suklaamuffinit (6 kpl)

2 rkl pellavansiemeniä

2 rkl vettä

1 dl gluteenittomia kaurajauhoja

1 dl tattarijauhoja

2 tl leivinjauhetta

muutama hyppysellinen kardemummaa (maun mukaan)

3 rkl hunajaa

1/2 dl maitoa (tai soija- tai kauramaitoa)

2 rkl rypsiöljyä

mustikoita

Kuorrute

2 rkl kaakaovoita tai margariinia

4 rkl kaakaojauhetta tai raakakaakaojauhetta

1 rkl hunajaa

Koristeluun mustikoita

 

Sekoita pellavansiemenet ja 2 rkl vettä keskenään ja laita sivuun tekeytymään ”limaksi” ainakin viideksi minuutiksi.

Sekoita sillä aikaa jauhot ja kardemumma keskenään, lisää maito, öljy ja hunaja hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi paksuuntunut pellavansiemen-vesi-seos ja sekoita tasaiseksi.

Jaa noin kuuteen muffinivuokaan (hiukan pienempiä kuin amerikanmuffinivuoat) suunnilleen 2/3 taikinasta ja paina jokaisen vuoan keskelle kasa mustikoita, arviolta vajaa 10 mustikkaa ja peitä mustikat lopulla taikinalla. Paista muffineita 200 asteessa noin 10-13 minuuttia, tarkista kypsyys puutikulla tms. ja anna jäähtyä hetki liinan alla.

Valmista kuorrute. Laita kaikki aineet pieneen kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä kunnes seos on tasaista. Levitä kuorrute muffinien päälle ja koristele mustikoilla. HUOM: Jos käytät margariinia, voit huoletta säilyttää muffineja jääkaapissa/viileässä tarjoiluun saakka, mutta kaakaovoi puolestaan jähmettyy kovaksi viileässä, joka ei toimi niin hyvin sitten syödessä. Säilytä muffinit tiiviissä purkissa.

Muffinit ovat parhaita vielä vähän lämpöisinä, jäähtyneenä ne murenevat helpommin.

 

 

Porkkanakakkuset

1.1.2017 Kuppikakut ja muffinit, Sokeriton

Iloista, onnellista, yllättävää ja mukavaa vuotta 2017, sekä tietysti Suomi-100-juhlavuotta! Iltapäivällä tein kamun kanssa jo ennalta sovitun jännittävän retken Hansan Jungle Juice Bariin ostamaan uuden vuoden smoothiet. Itse päädyin vihreään sammakkoon ja kamun käteen tarttui tappaja-amppari. Täydellinen pari siis. Seikkailu Hansassa jatkui ja lopulta puolisen tuntia  ennen sulkemisaikaa käväisimme Ruohonjuuressa ja. . . ostin Clipperin snore & peace -teetä. En ole koskaan pitänyt teestä. Ostin kuitenkin. Aion totutella. . .se olkoon yksi vuoden 2017 tavoitteista. . . <3

Myöhemmin uuden vuoden vaihteeseen kuului mm. palapelin tekoa, hyvää ruokaa, aina yhtä valloittavia Muumilaakson tarinoita, suklaata, kynsien lakkailua ja rakettien paukuttelua/ihastelua. Oli kyllä hauskaa! 

 

Porkkanakakkuset

3 dl kaurajauhoa

1 dl möyhennettyä keitettyä porkkanaa tai porkkanaraastetta

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl psylliumia

1/2 tl vaniljajauhetta

1/2 tl kanelia

1/4-1/2 tl jauhettua kardemummaa

1 dl kevytmaitoa

8-10 tuoretta taatelia

1-2 rkl hunajaa

1 kananmuna

 

Paloittele ja keitä muutama porkkana melkein kypsäksi, valuta ja soseuta survimella tai haarukalla (ei sauvasekoittimella!). Anna jäähtyä hyvin. Voit myös kokeilla porkkanaraastetta.

Sekoita keskenään kaurajauho, leivinjauhe, psyllium ja mausteet. Poista taateleista kivet ja hienonna ne mahdollisimman pieneksi. Puuha on tahmeaa, mutta kaiken arvoista!

Lisää porkkanasoseeseen tai -raasteeseen hienonnetut taatelit, maito ja hunaja, sekoita kunnes taatelit ovat tasaisesti mössössä. Lisää kuivat aineet ja sekoita hyvin. Lopuksi sekoita joukkoon kananmuna.

Jaa taikina kahdeksaan muffini-/kuppikakkuvuokaan ja tasoita pinta. Paista 200 asteessa noin 15 min.

Jäähtyneiden kakkusten päälle voit halutessasi pyöräyttää vielä tuorejuustokreemin.

 

Kahden ”suklaan” kuppikakut

29.10.2016 Kuppikakut ja muffinit, Leivokset

Lukiossamme on  muodostunut perinteeksi halloweenteemainen Kauhugalleria, josta ei jännitystä puutu. Pääsymaksuilla kerätään varoja nenäpäiväkeräykseen ja kahvilan tuotot mahdollistavat seuraavan vuoden gallerian. Tänä vuonna tempaus järjestettiin kuulemma ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä, eli perjantaina omille opiskelijoillemme ja tänään lauantaina kaikelle kansalle. Itse vietin aikani leipurina sekä kahvilassa, mutta ainakin kävijöiden kommenttien mukaan kauhukierros oli pelottava ja onnistunut. En siis uskaltanut edes käväistä 😀 Itse Kauhugallerian lisäksi aulassa ja ympäri rakennusta oli erilaisia pisteitä ennustajaeukosta jonkinlaiseen kisailuun sekä narikan viereinen kahvila. ”Kauhukaffilassa” oli ihan älyttömästi kaikkea pelkästään itsetehtyä ja allergeenit sekä ruokavaliot oli huomioitu hyvin. Pullia löytyi vegenä ja gluteenittomana vegenä, suolaista piirakkaa löytyi kasviksena ja lihana, makeannälkään sai laktoosittomia kuppikakkuja pääkalloilla höystettynä ja perinteiseen makuun sopi esimerkiksi mokkapalat sekä sitruunakuivakakku. Päivän päätteeksi myös monta tuntia kellarissa olleet ahkerat ja veriset näyttelijät pääsivät maistelemaan herkkuja kahvilan puolelle. Mielestäni päivä oli supermukava ja aion todennäköisesti ensi vuonnakin osallistua sen toteuttamiseen.

20161029_075314

 

Kahden suklaan kuppikakut n.30-37 kpl

5 dl sokeria

4 kananmunaa

5 dl vehnäjauhoja

1,5 dl kaakaojauhetta

reilu 1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

hyppysellinen suolaa

250 g margariinia

2,5 dl kevytmaitoa

Kuorrute

240 g margariinia

480 g tomusokeria

300 g leivontavalkosuklaata

1,5 rkl sitruunamehua

Lisäksi

halloween-karkkeja

koristetikkuja

 

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään. Lisää vaahtoon varovasti sekoittaen kuivat aineet, sulatettu jäähtynyt margariini ja maito. Laita taikinaa suunnilleen leivosvuokien puoliväliin ja paista 175 asteessa n. 15-20 minuuttia koosta riippuen. Valmiin kuppikakun tunnistaa kun pintaa kevyesti painaessa se palautuu takaisin muotoonsa. Anna jäähtyä liinan alla.

Valmista kuorrute. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Notkista huoneenlämpöistä rasvaa hieman vatkaimella ja lisää tomusokeria pienissä erissä hyvin vatkaten. Lisää lopuksi joukkoon joko vatkaimella tai käsin sekoittaen sula valkosuklaa ja sitruunamehu. Aseta kuppikakun päälle kökkö kuorrutetta ja levitä pikkulusikalla. Tee halutessasi pieni kuoppa karkkia varten. Kun kuorrute alkaa hiukan pehmenemään, laita se hetkeksi jääkaappiin ja jatka sitten kuorruttamista. Laita kuppikakut kylmään  ja koristele ennen tarjoilua.

20161029_075357

Valkosuklaa-vaniljakuppikakut

24.4.2016 Kuppikakut ja muffinit, Leivokset

Eilen sain taas herkutella ja nautiskella kahvista parhaassa mahdollisessa seurassa, mutta tällä kertaa ihan simppelisti omassa olohuoneessa. Pöytä täyttyi vuohenjuusto-parsagaletesta, kuppikakuista, suklaahippukekseistä ja pupunpapanoiksi ristimistäni joulupipareista. Galette-reseptin nappasin Tuulian blogista, suosittelen superlämpimästi.

 

IMG_20160424_083859

 

 

Mutta nyt asiaan, eli kuppikakkuihin! Vanilja ja valkosuklaa toimivat hyvin yhdessä enkä meinaa saada näistä ihanuuksista tarpeekseni. Mukavasti sujuu tämäkin kirjoittelu yhdellä kädellä, kuppikakku toisessa. . .


IMG_20160424_083745

 

Muista, että parhaat kuppikakut syntyvät huoneenlämpöisistä kananmunista ja rasvasta ja uuniluukkua ei kannata availla paiston aikana. 🙂

 

Valkosuklaa-vaniljakuppikakut

150 g margariinia

3 1/2 dl sokeria

4 (luomu) kananmunaa

5 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljajauhetta

2 1/2 dl (rasvatonta) maitoa

 

Kuorrutus (tästä riittää noin 12 kuppikakkuun)

100 g valkosuklaata

80 g margariinia

160 g tomusokeria

1/2 rkl sitruunamehua

1/4 tl vaniljajauhetta

(taivaansinistä pastaväriä)

 

Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe sekä vaniljajauhe. Lisää taikinaan osissa vuorotellen kuiva-aineita ja maitoa varovasti, mutta huolellisesti sekoittaen. Jaa taikina noin 20-25 kuppikakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 17-20 min koosta riippuen. Anna kakkujen jäähtyä liinan alla.

IMG_20160424_123008

 

IMG_20160424_123242

 

IMG_20160424_123353

 

 

Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Notkista huoneenlämpöistä rasvaa hieman vatkaimella ja lisää tomusokeria pienissä erissä hyvin vatkaten. Lisää lopuksi joukkoon joko vatkaimella tai käsin sekoittaen sula valkosuklaa, sitruunamehu, vaniljajauhe sekä pieni veitsenkärjellinen pastaväriä. Laita kuorrute hetkeksi jääkaappiin jäähtymään.

 

 

IMG_20160424_075955

 

IMG_20160424_080045

 

Kuorruta kuppikakut joko pursottaen tai veitsellä levittäen ja anna jähmettyä hetken aikaa jääkaapissa tai viileässä ennen tarjoilua.

IMG_20160424_080303

 

IMG_20160424_081329

 

Voiko kuppikakuista ottaa liikaa kuvia? <3

IMG_20160424_083109